Tiivistelmä: Edustuksellisen demokratian suurimpia puhalluksia on, että poliittinen oppositio marssii valtaan pelkästään haukkumalla hallituksen toimia. Ja äänestävä kansa hyväksyy tämän.

Populismin eestaas vellovat aallot saavat minut kyynistymään järjestelmämme edessä, jota kutsutaan edustukselliseksi demokratiaksi. Politiikkaa pelataan helpoilla mielikuvilla, yksinkertaistuksilla, ikivanhoilla latteuksilla, joilla tarjotaan kansalaisille pelkistettyjä ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin. Poliittiselle oppositiolle näyttää paras reitti valtaan pääsyyn olevan pelkästään haukkua hallituksen toimenpiteitä. Vailla todellisia konkreettisia vaihtoehtoja, sillä jos niitä yrittää, voi keikuttaa venettä liikaa, mikä taas näkyy gallupeissa. Niinpä populismi, älyllinen epärehelllisyys pääsee kunniaan niiltäkin henkilöiltä, jotka vähemmän julkisuudelta valossa saattavat kommentoida jotain ihan älyllistäkin. Saadaanko Suomi nousuun ottamalla lisää velkaa ja vähentämällä työaikaa, noin niin kuin esimerkiksi. Lupaamalla ettei mikään muutu vaan mieluummin paisuu, kaikkea kaikille.

Onhan yksinkertaista matematiikkaa, että hyvinvointiyhteiskunta ei toimi, jos on enenevässä määrin niitä, jotka saavat kuin niitä jotka pystyvät antamaan. Ja kun tämä matematiikka ei toimi, joudutaan ottamaan velkaa. Populistiset poliitikot, äänestäjien menettämisen toivossa, joutuvat vakuuttelemaan, että tämä on ok. Kun velanoton kasvu tulee riskirajoille, pitää miettiä, että mistä voitaisiin säästää. Julkisen sektorin kuluissa voi säästää, jos otetaan sieltä mihin niitä menee. Leijonanosa asiassa ovat erilaiset sosiaaliset tulonsiirrot (kymmeniä miljardeja vuodessa), meille kantasuomalaisille. Hyvinvointiyhteiskunnan matematiikan epäsuhta ei sillä ratkea, kuinka oikeutettuja kunkin tulonsiirron saajat niihin ovat. Lintsareita ja "oravanpyörästä pois hyppääviä" onkin vaarallisen paljon ja lisää tulee. Vaikka Björn Wahlroosit verotettaisiin keppikerjäläiseksi, se ei tätä menokuilua paikkaa.

Yksi nykypopulismin kukkanen on argumentti, että koulutus ja sivistys pitää pitää yllä, vaikka muu yhteiskunta ympäriltä romahtaisi. Opettajat totta kai pelkäävät työpaikkojensa puolesta - koulutus on Suomessa merkittävä työllistäjä ja koulutustarjontaa on varmasti enemmän kuin mitä ikäluokittain on kysyntää. Mikä on sitten riittävää, mikä ei. Tässä tilanteessa pitäisi priorisoida siihen mikä työllistää ja luo yritystoimintaa, mutta eihän tällaisia puheita kirjallisuuden tai teologian opettajat niele.

Populistisella retoriikalla voi tietysti yrittää torjua pois mielestä kulusäästöjen tarpeita, mutta mihin Kreikan tielle se Suomen johtaakaan. Välttämättömien menoleikkausten puolesta puhuu yhä enenevässä määrin kokeneet virkamiehet ja yhteiskunnan vaikuttajat. Ne, jotka ovat vapaita poliittisista puoluekytköksistä. Vaan populistisesti kuuroutetaan korvat heidän puheiltaan, koska ovat sitä pahaa "eliittiä". Tulevaisuuttakin pitäisi ajatella, siitä ikävän muistutuksen antoi tuore blogi "Kuin Neuvostoliiton loppuajat". http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005109733.html

Poliitikkomme ovat siis kuin Neuvostoliiton entisiä johtajia, jotka lupailevat, että kyllä tämä tästä, kun vain vähän touhutetaan. On päivänselvää, että kun vaalien myötä valta keikahtaa toiseen suuntaan, niin nykyisen poliittisen opposition edustajat näkevät totuuden esimerkiksi Suomen taloustilanteesta. Vaalilupaukset unohtuvat ja puheet rupeavat myötäilemään nykyhallituksen vastaavia. Ja tämä noidankehä jatkuu ja jatkuu kai vaalista toiseen, loputtomiin.

Enemmän kuin asiasisältöjä, ihmiset ovat aina valmiit seuraamaan (evoluution hämäristä periytyvän matalaotsaisuuden takia) valtataistelua, joka on kuin gladiaattorit Rooman Colosseumilla ottamassa mittaa toisistaan. Yleisö mölisee ja hurraa kun ”kylän oma poika” on niskan päällä ja saa vastustajalta tajun kankaalle. Politiikassa ei saisi olla kyse viihteestä laisinkaan. Lauantai-illan sketsiviihdekevennykset ovat asia erikseen. Samoin ongelmallista on, että ihmisiä valitaan ehdokkaiksi heidän pr-arvonsa takia, urheilijoita, taiteilijoita jne. Sillä ei ole merkitystä, että henkilöllä olisi varteenotettavia poliittisia mielipiteitä. ”Vallan vahtikoiraksi” nimetty media ei näissä ongelmissa ole paljoa parempi, vaan itse asiassa ruokkii gladiaattoritaisteluja.

Esko Valtaoja sen kiteytti, kirjoituksessaan ”Epädemokraattista pulinaa”,  että demokratian ongelma on, että mielipide nostetaan tiedon rinnalle. Hän myös toi esiin epäkohdan, että uusissa vaaleissa äänestetään jostain muusta kuin siitä mistä pitäisi. Eli suosiosta tai epäsuosiosta tähän asti tehtyä politiikkaa kohtaan. Kuten Esko nasevasti toteaa, gallupsuosion promillen heilahduksia analysoidaan loputtomiin. Minkä kiiman tuore galluptulos mediassa herättääkään. Eivätkä poliitikot ole sen parempia – että päätöksenteon tueksi tarjolla oleva tutkimustieto sivuutetaan, jolloin päätökset tehtäneen omalla intuitiivisella näkemyksellä.

Tässä on oikeastaan sama mistä vaalista kulloinkin puhutaan. On tulossa esimerkiksi kunnallisvaalit, ja minulla ei ole harmainta hajua kaupunkini tärkeistä kysymyksistä, joiden varaan voisin jotain äänestyspäätöstä tehdä. Voidaanhan toki moittia että minun pitäisi nähdä vaivaa ja perehtyä. Mutta kun en niin tee, niin voiko siitä minua rangaista, koska kovin harva perehtyy joka silti käy äänestämässä.

Juuri ilmestyi tutkimus, jonka mukaan luottamus päättäjiin on huono. Vaikka epäluottamusta koetaankin, kunnollista muutosta ei vaadita vaan sopeudutaan, jurputetaan kahvipöydissä ja lounastauoilla. Vaikka itselläkin epäluottamusta on, en usko sen johtuvan samoista syistä kuin mitä yleisesti koetaan. Protestin uskon kansalla perustuvan siihen, että päätöksenteko ei mene itseä miellyttävällä tavalla. Ehkä ymmärretään, että niitä toiveita ja odotuksia on niin paljon, ettei millään voi ketään kaikkia miellyttää. Tämä kuitenkin unohdetaan silloin, kun päätökset ovat omien etujen kanssa ristiriidassa. Kun näkee kokonaistilanteen aivan eri tavalla kuin mielikuvien varassa oleva kansalainen, päätöksen perusteet ovat ihan erit.

Mitä mielikuviin tulee, niin Itse asiassa kansalaisia myös harhautetaan siinä, että kansanedustaja julkisesti on eri mieltä kuin privaatisti, tämänhän mm. Tuomas Enbuske totesi kolumnissaan. Oppositio- ja hallituspuolueiden kansanedustajat myös tekevät paljon yhteistyötä, mitä media kyllä tuo esiin. Vaikkakin gladiaattoritaistelut ja gallupit, taksisetetelit, edustusviinat sun muut jupakat mediahuomion vievätkin. Siksi koska kansaa kiinnostaa tämä raadollisempi puoli, tämä roska myy ja vaatii toimittajilta vähän vaivaa.

Vaikka on väitetty, että edustuksellinen demokratia on vähiten huonoin tarjolla olevista vaihtoehdoista, niin olen harkinnut, etten käy enää äänestämässä. Ongelma ei ole pelkästään valituissa päättäjissä vaan siinä, ettei kansa osaa vaatia parempaa eikä haluakaan. Anarkiaksi nimettyä aatesuuntaa en myöskään osaa kannattaa, koska sen perustana näyttää olevan sama uskonnollis-ideologinen ajattelu kuin poliittisilla organisaatioilla: asioiden pelkistys kyllä/ei- tai hyvä/paha- kysymyksiksi, vastustajien demonisointi ja omien ajatusten romantisointi. Päätösten ja vallankäytön perustana pitäisi olla järki, tieto, tiede sekä yksilön vastuu siinä määrin kuin tämä kulloinkin on sitä kykeneväinen kantamaan.

En kuitenkaan haluaisi pelata Putinin enkä jonkun muun ääriryhmän tai valemedian pussiin. Oma ratkaisuehdotukseni olisi virkamiehistä koostuva hallinto, joissa vastuullisiin tehtäviin valittaisiin koulutuksen ja aikaisempien näyttöjen, eli pätevyyden perusteella. Ja jotta virkamieshallinnon tekemät päätökset olisivat vailla virheitä ja oikeudenmukaisia, tätä varten olisi oma hallintonsa joka tarkistaisi faktat ja laillisuuden ja tarvittaessa oikaisisi. Todetuista virheistä virkamies erotettaisiin siten mitä Suomen laki asiasta sanoo. Virkamieshallinnon avulla toimittaisiin aivan kuten muuallakin julkisen sektorin vaativissa tehtävissä. Ei ainakaan siksi, että päättäjäkandidaatti antaa julkisuuteen helppoja sutkauksia, joilla myötäilee tiettyjen kansanosien pelon ja vihan tunteita.  Saataisiin ainakin teuvohakkaraiset ja muut käsienheiluttelijat pois päättävistä elimistä verorahojamme kuluttamasta.

Tähän blogiin liittyy aiemmat blogini

https://guitarkonkari.vuodatus.net/lue/2017/03/kylla-kansa-ei-tieda

https://guitarkonkari.vuodatus.net/lue/2017/03/faktapuolue