Entisessä työpaikassani työtehtävissä tuli tutuksi eräs kemian maisteri. Yksi kaunis päivä kävin ruokaostoksilla Primassa, jossa tämä tuli vastaan kassalla rahastamassa ruokaostokseni.

Luonnontieteilijöiden kortistoon kouluttamisesta on kannettu huolta jo vuosia. Työttömät tohtorit ”kansallisena häpeänä” on myös aiheena HS:n mielipidekirjoituksessa

Näyttää siltä, että monet asiasta huolestuneet sysäisivät vastuun yhteiskunnalle, tai elinkeinoelämälle. Eli ongelmana on se, ettei tohtorien osaamista ymmärretä hyödyntää. Että firmat muuttakoot asennettaan? Olisiko joillakin toisillakin peiliin katsomisen paikka?

Tieteellisen tutkimuksen luonne väitöskirjassa on lähtökohtaisestikin tutkimusalan kapeaan osa-alueeseen keskittyvä, joka lähtökohta voi olla elinkeinoelämän rekrytoijalle suppea. Kuitenkin tiedesubstanssin lisäksi tohtorit oppivat väitöskirjaansa valmistellessaan semmoisia taitoja, joista työelämässä on hyötyä, kuten suullinen ja kirjallinen esiintymistaito, neuvottelutaito, johtamistaito, projektin vetäminen. Näitä valmiuksia rekrytoivat eivät välttämättä näe eivätkä toisaalta töitä hakevat tohtorit osaa mainostaa. Osa tohtoriksi koulutusta pitäisi olla kyky itsenäiseen, oma-aloitteiseen ammattimaiseen toimintaan. Täten tutkimuksen ohjaajan pitäisi myös osata jakaa vastuuta, siis olla kouluttamatta "akateemisia laborantteja".

Perustutkimukseen panostamista pidetään tärkeänä. Kannattaisi huomata, että vaikka kansainvälisen tason tiedejulkaisuissa suomalaisten tekstit ovat tärkeitä sinänsä, niin niiden arvo suomalaisen tieteen ja teknologian markkinoinnissa, myös vientiyrityksiimme asti, on arvaamaton. Toisaalta epäilen, että juuri perustutkimuksen parista tulee tohtoreita, joilla on huonot työelämävalmiudet.

Työelämävalmiuksien parantaminen voisi tapahtua erillisillä kursseilla sekä suorissa kontakteissa ja elinkeinoelämän projekteissa, jotka voisivat olla pakollinen osa tohtoriopintoja, miksei maisteriopintojakin. Kuitenkin tällaisella riskeerataan tieteen vapaus, eli ongelmatonta sekään ei ole. Vaikka yhteiskunnallinen vaikuttaminen kuuluukin toimenkuvaan, yliopistojen tehtävä ei suoranaisestikaan ole olla elinkeinoelämän liiketoimintakonsultteja. Tällaisessa voidaan mennä helposti metsään - byrokraattien näkemyksiin perustuvaa, innovaatio-nimikkeen alla kulkevaa”selvitystarpeen selvitys”-käsienheiluttelua olen ollut seuraamassa ja tulokset laihoiksi havainnut.

Viisastenkiveä akateemisten, erityisesti tohtoreiden parempaan työllistämiseen koulutustaan vastaavasti pitää vielä etsiä, mutta tohtoreita kouluttavan järjestelmänkin on syytä katsoa peiliin. Yliopistojen tulospistejärjestelmä kiittää akateemisista tutkinnoista ja korkean tason tieteellisistä julkaisuista, samoin kuin nopeasta opintojen suorittamisesta. Valmistuneiden työllistyminen ei ole kuulunut pisteytyksiin, mutta tämä asia on muuttumassa.

Kunhan vielä koulutusta vastaavasta työllistymisestä saisi erityispisteet. Omalla alallani energiatutkimuksessa akateemisten koulutettujen tarve elinkeinoelämään on pysynyt korkealla ja opinnäytteet tehdään käytännössä kaikki teollisiin kaupallistettaviin sovelluksiin. Kansainvälisille tiedehuipulle tähtäävässä tulospistekilpailussaan yliopistot eivät saisi unohtaa sellaista soveltavaa akateemista tutkimusta, joka tuottaa elinkeinoelämälle ratkaisuja muutaman vuoden tähtäimellä. Tällainen myös työllistää tutkijansa helpommin. Vaikka artikkeli Nature-lehteen jäisikin tekemättä.