Sanonnalla ”kyllä kansa tietää” tarkoitettaneen sitä populistista näkemystä, että tavallisen kansan kollektiivista ymmärrystä ja oikeustajua kuunnellessa pitäisi tietää, miten maallemme tärkeistä asioista pitäisi päättää ja ajatella. Yksi viimeisimpiä esimerkkejä on työmies Putkosen taistelu tuulimyllymelua vastaan, Perussuomalaisten vaaliteemana. ”Näin nämä asiat koetaan” näyttää riittävän omien kantojen perusteluksi silloin, kun ainakaan tähänastiset tuulivoimamelun tutkimusten tulokset eivät myötäile omia näkemyksiä. (Todennäköisesti syy-yhteys tuulivoimaloiden ja ihmisten oireilun välillä jää toteen näyttämättä.)

Olisipa vahva johtaja. Joka panisi erimieliset kuriin? Tai toismieliset, ihmiset jotka eivät ole toteajan kanssa samaa mieltä? Tai ainakin toteuttaisi päätöksentekoa ja toimeenpanoa siten, että kaikki osapuolet linjan hyväksyisivät ja noudattaisivat. Ja maamme lähtisi suurmenestyksen  ja kukoistuksen tielle? Lasse Lehtinen totesi joskus, että sen jälkeen, kun Neuvostoliitto-kortti jäi pois käytöstä Suomen asioissa, vahvaa johtajaa ei voida saada. Edesmennyt Jouko Turkka tituleerasi Jorma Ollilaa Suomen kuninkaaksi, mutta Nokian kännyköiden loiston päivät ovat nekin takanapäin.

Vahvan johtajan ihanne on ristiriidassa ihannoimamme yksilöllisyyden kanssa, inhoamme sääntöjä ja rajoituksia. Se on myös ristiriidassa demokratian kanssa. Mikä tahansa johtaja, minkä tahansa linjan ottaessaan, joutuu pyllistämään toisille eturyhmille, samalla kun kumartaa toisille. Ja kun näin käy tarpeeksi kauan, oppositioryhmät nakertavat johtajan pallia niin kauan, että tämä putoaa valtaistuimeltaan. Jos taas näin ei kävisi, eläisimme diktatuurissa, jossa erimieliset vaiennettaisiin eriasteisilla pakkokeinoilla.

Vahvan johtajan ihanne siis on ristiriidassa myös "Kyllä kansa tietää"-ajatuksen kanssa, Kuten uuninpankkopoika Saku Timonen totesi, niin populisti on jatkuvassa ristiriidassa itsensä kanssa. 

Vahvan johtajan voisi löytää uskonnosta, mutta se on toinen juttu. Paitsi että yhtymäkohtia populismiin on uskonnon kanssa: kehitetään yksinkertaistettu itseä miellyttävä selitys monimutkaiseen asiaan.

Markka takaisin. Tällä taikatempulla uskotaan, että Suomi selättää kertaheitolla kaikki talouteen liittyvät ongelmansa? Teknisesti on varmaan toteutettavissa eurosta markkaan siirtyminen. Mutta ongelma onkin väistämättömässä markkavaluutan inflatoitumisessa.

Markkaa halutaan, jotta se voitaisiin heti devalvoida ja tarvittaessa toistekin. Onko tosiaan kansan muistin kannalta liian kauan siitä, kun Suomen markan arvolla spekuloitiin, se laitettiin kellumaan jne.? Valuutan devalvaatio on tulonsiirto yksityiseltä kuluttajalta vientiyrityksille. Varmaan sillä saataisiin Suomen yritysten hintakilpailukykyä jonkin aikaa parannettua, mutta kuluttajille tärkeät tuontihyödykkeet kallistuisivat, kuten vaikka öljy, autot ja kännykät, kulutuselektroniikka. Ulkomailta tuotava sähkökin. Tuontituotteiden kallistuminen toisi välittömiä hintojen korotuspaineita sisämarkkinoille, vähittäiskauppaan. Inflaation kierre olisi valmis. Lainojen korot hyppäisivät ja lainojen pääomat ja niiden vakuutena olevien asuntojen arvo inflatoituisivat. Ja kun Suomen talous ei kuitenkaan kääntyisi ihan kertaheitolla vaan ehkä jäisi heilumaan, en pitäisi mahdottomana tilannetta, että ulkomaiset isot sijoittajat, eläkeyhtiöt lähtisivät keinottelemaan valuutalla pikavoittojen toivossa, kuten 80-90-lukujen vaihteessa tapahtui.

On toki esitetty arvioita, että eurosta eroaminen voisi tulla pitkällä tähtäimellä halvemmaksi kuin em. riskeistä aiheutuneet kulut, mutta pointtini onkin, ettei valuutan vaihto ole taikatemppu talousongelmiemme hävittämiseksi. Kuten tunnetaan, ennusteet talousasioissa ovat aika häilyväisiä. 

Riippumatta siitä onko Suomi eurossa tai markassa, Suomen ongelmat kansainvälisessä kilpailussa on korjattavissa sillä, että meillä on kilpailukykyisiä, innovatiivisia tuotteita ja niihin liittyviä palveluja, joista ollaan valmiita maksamaan, jopa riippumatta siitä ovatko ne 15 % halvempia tai kalliimpia.

Valuutta-taikatemppua haikailtaneen myös siksi, että tavallisen kansalaisen ei tarvitsisi muuttaa mitään tai ainakin mahdollisimman vähän omalta kohdaltaan.

Kulttuuri ja perinteet. Periaatteessa voidaan perustella minkä tahansa asian säilyttämistä ennallaan, jos se vain suinkin on kulttuuria tai perinteitä. Mitään muita perusteita tai täsmennyksiä ei tarvita.

Asia on tullut vastaan esimerkiksi perinteisiin kristillisyydestä kumpuavien traditioiden kohdalla, kuten Suvivirren laulamisessa kouluissa tai koulun uskonnonopetuksen tunnustuksellisuudessa, ns. indoktrinaatiossa. Ei näytä olevan merkitystä sillä, miten asiat ovat konfliktissa uskonnonvapauden kanssa. Luterilaisen kirkon lonkerot ovat vielä syvällä yhteiskunnan rakenteissa, mutta ote on kirpoamassa. Tästä osoituksena myös kirkkovaikuttajien omat mediapuheenvuorot, jotka hyvin useat näyttävät kiertyvän tähän asiaan, tavalla tai toisella.

Miksei sitten enää kansa käy kirkossa joka sunnuntai? Kaupatkin saavat olla auki sunnuntaina ja jopa juhannuspyhien yli. Jotkut liikenneasemaketjut ovat auki 24 h vuoden jokaisena päivänä. Kauppojen kiinniolo, kulttuurin ja perinteiden vuoksi aiemmin, on hävinnyt muutamassa vuodessa, vähän kuin itsestään. Se mikä oli pyhää ja järkähtämätöntä, saakin tehdä tietä käytännöllisyyden ja myös mukavuudenhalun tieltä.

Hallituksen politiikkaa moititaan vaihtoehdottomuudesta ja toki politiikalla on aina vaihtoehto. Monesti vain näyttää, että yritetään turhaan etsiä vaihtoehtoja epämiellyttäviä tosiasioita vastaan. Tai oma vastuu niistä ulkoistetaan jollakin populistisella selityksellä.

Kansan tahto ja tietämys toteutuisi kai parhaiten kansanäänestyksellä, mutta aika vahva tilasto on siitä, että kansan äänestäessä tulos on hyvin lähellä fifty-fifty. Eli kyllä kansa ei tiedä, kovinkaan usein. Ja kun se ei tiedä, se on manipiloitavissa.

Sitäpaitsi, mitä se osa kansasta mahtaa tietää, joka äänesti eri leirin ehdokkaita kuin "Kyllä kansa tietää"-sloganin lausuva populisti?

Top 3-listan ulkopuolelta, talouden alalta löytyy taas joukko populistisia näkemyksiä, mutta niitä on debunkattu muun muassa kirjassa ”Ajatusten alennusmyynti”