Postini joukossa oli ilmoitus äänioikeudesta kunnallisvaaleissa. Se havahdutti jälleen miettimään, että mitä perusteita minulla on äänestää? Minulla ei ole mitään tietoa kotikaupunkini olennaisista teemoista eikä ehdokkaista.

Mistä sitä tietoa saisin? No, lehdethän tapaavat olla täynnään ehdokkaiden päitä ja numeroita. Maakunnallista päivälehteä minulle ei ole tullut yli vuosikymmeneen vaikka seuraan US:n, SK:n ja HS:n ja kaltaistensa medioiden sisältöä digitaalisena päivittäin. Ilmaisjakelulehdet menevät suoraan roskiin ja mielestäni olisi jo aika luopua moisesta puukuitua kuluttavasta paperijätteen tuotannosta, digitaalisen formaatin hyväksi. Mutta kuten eräs journalistialan tuttavani totesi, paperilehteä pitävät pystyssä 50 plus ikäluokat. Joiden suhteellinen osuus on kasvussa, vaikkakin luonnollinen poistuma korjaa.

Pitäisikö minun nähdä vaivaa tutustua paikallisiin ehdokkaisiin ja heidän tavoitteisiinsa jostakin? Onko se sen vaivan arvoista? Tähänastisiin vaaleihin olen näet useimmin mennyt vaalikoppiin ja valinnut sieltä ensin puolueen ja sieltä jonkun taustaltaan sopivalta kuulostavan nimen, siis numeron. Päätöksenteossa korostuvan ryhmäkurin takia taitaa olla suositeltavaakin. Kokeilin joskus myös vaalikoneita, vaan lopputulos ei koskaan miellyttänyt. Twitterissä oli sitä paitsi hyviä esimerkkejä: jos vastaa jokaiseen kysymykseen EOS, saa tulokseksi Kristillisdemokraattisen puolueen ehdokkaita.

Tiedän kyllä tarinat siitä, kuinka vaikka nyt sitten veteraanimme ovat taistelleet Suomen jossa saa vapaasti mielipiteensä ilmaista ja käydä vapaasti äänensä antamassa. Olisiko veteraaneilla vastaan sitä, että jättäisi oikeutensa käyttämättä? Olisiko heillä halua siihen, että edustuksellista demokratiaa kehitettäisiin sisältöihin keskittyväksi, henkilöiden ja valtaryhmittymien välisen päälle- ja ohihuutelun sijaan?

Äänestämisen hoitamista ei kukaan valvo henkilökohtaisella tasolla eikä siitä saa erikseen palkkiota tai rangaistusta. Äänestyspaikalla viivottimella yliviivattava nimi menee vain tilastoihihn äänestysprosentin laskemista varten.

Nukkuvien puolueesta ja sen osuuden kasvusta tavataan olla huolissaan joka vaalien jälkeen. Ajatellaan, että äänestämättä jättävät ovat välinpitämättömiä tai laiskoja. Muitakin syitä voi olla, esim. lukuisat edustuksellisen demokratian ongelmat. Suosiota kerätäkseen kunkin sinänsä asiaosaamisella ja faktoilla esiintyvänkin ehdokkaan on pakko mielistellä vaaliteltan äärellä myös niitä äänestäjiä, joihin puree populistinen asioitten yksinkertaistus sekä ideologinen paatos. Vaalimakkaraan tai -kahviin tarttuessasi ehdokasta kuunnellessasi et voi olla ajattelematta, että nyt se yrittää myydä sulle jotakin, kuin puhelinmyyjä, Juuri tuollaisen minulle luontaisesti vastenmielisen myötäilyn ja mielistelyn, suoraan sanoen populistisen jaskan pauhaamisen takia ei ole ollut kiinnostusta asettua itse politiikkaan. Populismi näyttää jylläävän puoluetasollakin.

Päätöksenteolla ei ole ongelmia järjestäytyä vaalien jälkeen ja jatkaa entiseen malliin, nukkuvista äänestäjistä huolimatta. Mihin asti äänestämättömien osuuden pitää kasvaa, että jotain muutosta tähän käytäntöön tulisi? Jos järjestelmää jouduttaisiin pakosta korjaamaan, voisiko se olla sen arvoista? 

Aiempi artikkeli https://guitarkonkari.vuodatus.net/lue/2017/03/ajattelin-etten-aanesta