Ihminen on luonut käsitteen ”korkeakulttuuri”, joka ymmärtääkseni sisältää tietynlaista teatteria, musiikkia, kuvataidetta ja ehkä kirjallisuuttakin. Voidaan viitata ihmisen ”korkeimpiin” henkisiin saavutuksiin.

Itseäni eniten koskettavan kulttuurin muodon eli musiikin saralla käytetään ilmaisuja taide- ja viihdemusiikki. Taidemusiikki mielletään jotenkin arvokkaammaksi, korkeammalla olevaksi, halvan viihdemusiikin, jos ei suoranaisen roskan rinnalla.

On tieteen keinoin osoitettu, että ympäröivä maailmamme ei ole absoluuttisesti sitä, mitä siinä aistiemme kautta havaitsemme tapahtuvan. Vaan se on aivojemme luoma simulaatio asiasta. Itse asiassa esimerkiksi ääniä ei oikeasti ole olemassa. Aistimamme ääni on korviemme kautta tuleva simulaatio niistä paineaalloista, mitä joku värähtely tai liike synnyttää. Vähän aikaa sitten tuli TV-dokumentti, joka osoitti, että värien näkeminen on kulttuurisidonnaista ja meistä eroavalla kulttuuritaustalla ei edes välttämättä erota tiettyjä värisävyjä toisistaan.

Musiikkia ajatellen, ihmisaivoja jostain syystä viehättävät tietyssä harmoniassa soivat äänentaajuudet, samoin kuin tietynlaiset paukahdukset ja kolahdukset tietyillä toistuvilla taajuuksilla. Pienellä vauvallakin musiikki voi mennä ”jalan alle” ja tämä hytkyy sen tahdissa. Mistä tämä johtuu, on aivotutkimuksella vielä tekemistä.

On ilmeisen selvää, että musiikin tai kuvataiteen hyvyys ja huonous on riippuvainen ihmisen sidonnaisuuksista ympäristöönsä ja kulttuuriinsa. Korkeakulttuurin käsite täytyy olla länsimaiseen kulttuuriin kuuluvan eliitin kehittämä käsite tiettyjen kulttuurin muotojen keinotekoiseksi nostamiseksi muiden yläpuolelle. Voisi kuvitella, että esimerkiksi ooppera tai klassinen musiikki on kehitetty ajalla, jolloin kulttuuritarjonta oli aivan minimaalista verrattuna nykyaikaan ja nimenomaan eliitillä oli tarpeeksi vapaata aikaa vierailla oopperassa tai baletissa. Tavallisella kansalla oli tietty myös omat tapansa ja tarpeensa kulttuurille ja nykyaikana näiden arvostuskin on noussut ja traditioita pyritään vaalimaan.

Sama länsimainen kulttuurieliitti on keksinyt asenteen, että valtion tai kansakunnan sivistystasoa pitää mitata sillä, kuinka hyvin korkeakulttuurin tarjonta on esillä. Helsinkiin on rakennettu oopperatalo ja musiikkitalo. On esitetty arvioita siitä, kuinka monella satasella kutakin pääsylippua näissä kulttuurin muodoissa veronmaksajien rahoista tuetaan. Korkeakulttuurin rahoituksesta päättävä poliitikko ei lähde oopperaa tai balettia vastaan, jottei antaisi mielikuvaa sivistymättömästä moukasta. Sivistystasoa voisi minusta mitata tai arvottaa muilla mittareilla, kuten tiedolla ja ymmärryksellä muusta maailmasta, vaikkapa muista kulttuureista.

Korkeakulttuuria voisi yrittää perustella sillä, kuinka kouluttautuneita näiden tekijät ovat tehtäväänsä. Tämäkin on mielestäni makuasia, sillä itse en esimerkiksi pidä siitä, kuinka oopperalaulajia koulutetaan sellaiseen äänenkäyttöön, joka ei minun korvissani kuulosta enää kovinkaan luonnolliselta.

Silläkin voitaisiin perustella, että klassisen musiikin suuria säveltäjiä kuunnellaan läpi vuosisatojen. Näin on ja tulee jatkossakin olemaan, mutta soitapa Bachia tai Mozartia Australian aboriginaalille tai Amazonin alkuperäiskansan edustajille. Kulttuuritaustaan on täysin sidonnainen tämäkin väite. Sitäpaitsi vetoamalla ihmisen "korkeimpiin saavutuksiin" yritetään syyllistää tai saattaa Jätkän humpan kuuntelija velvollisuudentunteeseen siten, että tämä joko lopettaisi tai vähentäisi humpan kuuntelua ja siirtyisi Bachiin ja Mozartiin.

Yhteiskunnan liberalisoituessa viihdekulttuurin asemaa on nostettu ja valtiorahoitteisilla kanavillakin esitetään dokumentteja rock- ja iskelmäkulttuurista. On siis tultu pois ajoista, jolloin kansan piti valittaa siitä, että radiosta ei tule kuin sinfonioita.

Mielestäni ei siis voi olla mitään absoluuttista tapaa osoittaa, että iskelmän ystävän Jätkän humppa olisi matalampaa tai korkeampaa kulttuurin harrastamista kuin oopperan tai baletin seuraaminen. Molemmissa kuulija voi saada yhtä suuria tai pieniä nautinnon tunteita eivätkä toisen elämykset saisi eikä voisi olla toiselta pois. 

Sitä että muu kulttuuri olisi jotenkin alisteisessa asemassa korkeakulttuuriin, ei siis voida absoluuttisesti osoittaa. Kyseessä on uskonnollisuuden tyyppinen dogmi. 

P.S. Lisäksi korkeakulttuuri-käsite kytkeytyy myös poliittiseen vallankäyttöön. Kautta aikojen korkeakulttuurin edustajat ovat kaveeranneet vallanpitäjien kanssa, hallintomallista riippumatta.