Kuulemma Suomi on keikahtanut pykälän alaspäin lehdistonvapausasteikolla. Julistettakoon yleinen hätätila asian korjaamiseksi. Hälyttäkää poliisi, palokunta ja armeija.

Tämä oli kai ns. Sipilägaten ansiota. Tapauksen, josta perusteena olleista jääviysepäilyksistä Sipilä selvisi puhtain paperein. Ko. #Ylegate'sta ollaan julkaisemassa kirjakin, asianosaisten journalistien toimesta kai. Nimimerkillä "The evidence I shall give will be the truth, the whole truth and nothing but the truth."

Ylegate-kirjan yksi julkaisijoista, Salla Vuorikoski totesi minulle Twitterissä jupakan ollessa kuumimmillaan, että luottaa siihen, että median esittämät epäilykset (kuten Sipilägate) tutkitaan asianmukaisesti ja todetaan niiden totuusarvo. OK, mutta tarkoittaako se sitä, että kenestä tahansa voi esittää mitä epäilyksiä tahansa, olemattomallakin perustoilla? Että vaikka selvitykset osoittaisivat epäilykset perättömiksi, niin mahdollinen henkinen ja aineellinen vahinko, löysässä hirressä roikkuminen, mikä kohteelle aiheutuu, ei merkitse mitään? Journalistin ohjeetkin sanovat kai tästä jotain, jos niitä vähän pidemmälle jaksaa lukea.

Energian, joka kuluu lehdistöltä jatkuvaan itsensä tykö tekemiseen ja omasta roolistaan kehityillä sankaritarinoilla retosteluun, voisi se käyttää töihinsä, satsata sisältöihin.

Se omahyväinen ja totuudenjanossaan erehtymätön lehdistö, joka vapaasti valitsee uutisointinsa perustaksi jutun myyvyyden, jonka menettelytavan yhden ulottuvuuden mainio Klikinsäästäjä-niminen projekti ja verkkosivusto osoittaa. Media joka kertoo meille ”päivän ruumiit”, myy murhia, katastrofeja ja terroritekoja. Kertoo näistä kaikki mahdolliset ja mahdottomat yksityiskohdat ja moneen kertaan. Mässäilee niillä. Lisänä keskinäinen kisa siitä, kuka ensimmäisenä pääsee uutisoimaan jonkun detaljin.

Tulevatko totuus ja asian merkittävyys jutun myyvyyden jälkeen? Yksi esimerkki tästä voisi olla YLE:n uutisoima uhkakuvakysely. Kuten Twitterissäkin moni jo ehti todeta, niin kansalaisille moninkertaisesti realistisemmat uhat, kuten auto-onnettomuuteen joutuminen tai vaikka kadulla liukastuminen, olivat jääneet pois.

Onko siis niin, että juttujen uutisarvo määrittyy pelolla ja skuupeilla, klikkausten määrillä, totuuden ja asian tosiasiallisen merkittävyyden sijaan.  Näin se vaan taitaa monesti mennä, toteavat journalistit hetkisen ehkä kiusaantuneena. Mutta ei aina sentään, muistuttavat. Otetaas taas, malja lehdistönvapaudelle. Parempi hävetä hetki kuin katua koko loppuelämänsä.